Marckwort Oy

Mitä elementtejä on maailman parhaissa puheissa?

Oletko kuullut kuuluisasta ja suositusta TED-konferenssista? Se on tapahtuma, johon kutsutaan vuosittain kiinnostavia esiintyjiä puhumaan ”levittämisen arvoisista ideoista”. Käy TEDin verkkosivuilla ihailemassa parhaita puheita.

Nyt TEDin johtaja Chris Anderson on kirjoittanut esiintyjille tarkoitetun kirjan TED TALKS The Official TED Guide to Public Speaking (Houghton Mifflin Harcourt 2016). Se on loistava kirja meille kaikille, ja vaikka emme menekään TEDiin puhumaan, näistä opeista on hyötyä kaikissa esiintymisissä. Keräsin kirjasta pääkohtia meille tavallisille puhujille, esiintyjille ja luennoitsijoille. Voimme oppia mestareilta ja kehittyä paremmiksi esiintyjiksi.

Tässä pähkinänkuoressa muutamia vinkkejä:

  • Aloita hyvällä idealla. Kysy, mitä yleisö tarvitsee, mitä he eivät vielä tiedä tai mikä on aiheessa olennaisinta ja merkityksellisintä. Onko tieto tuoretta ja uutta? Lähestulkoon kaikki tieto löytyy netistä tai kirjoista, ja sinun tehtävänäsi on valita olennaisin ja esittää se heille herkullisella tavalla. Mieti myös, oletko oikea henkilö puhumaan tästä. Onko sinulla oikeus ja osaamista puhua aiheesta?
  • Mieti, mikä on pointtisi. Mitä merkityksellistä sinä tuot ihmisille ja mitä he vievät mukanaan esityksesi jälkeen? Tätä varten sinun tulee valmistautua huolella ja miettiä esityksesi kokonaiskuva ja kokonaisviesti – ei kohta kohdalta PowerPoint-diojen avulla, vaan ”iso kuva” paperilla, kuvana, tarinana, kuviona fläppitaululle tai jotenkin muuten. Mikä on puheesi punainen lanka?
  • Uskalla karsia. Yleensä puhujat haluavat kertoa kaiken, mitä tietävät, ja esityksestä tulee listamainen asioiden läpilukeminen. Karsi ja keskity olennaisimpiin. Mieti näihin toimivia esimerkkejä tai herättäviä tarinoita. Pysäytä miettimään muutamia olennaisia kohtia. Ole realisti aikataulun suhteen ja suunnittele ajankäyttö huolella. Harjoittele useita kertoja, niin tiedät, kauanko sinulla oikeasti menee aikaa.
  • Vie yleisö matkalle. Matkan aikana puhuja ja yleisö sukeltavat yhdessä tarinaan, joka laittaa miettimään, herättää ajatuksia ja tunteita ja jossa tapahtuu seikkailuja. Yleisö pääsee matkan aikana uuteen mielenkiintoiseen paikkaan, jonne puhuja hänet vie.

Chris Anderson antaa esimerkkinä eniten katsotun esiintyjän Sir Ken Robinsonin, jonka esitys etenee seuraavan kaavan mukaan:

  • Johdanto aiheeseen
  • Mihin tämä liittyy, miksi tämä on tärkeä aihe
  • Pääkohdat aiheesta
  • Käytäntöön vieminen
  • Yhteenveto ja lopetus

Työskentelin opiskeluaikoinani matkaoppaana. Muistan elävästi, millaisiin erilaisiin tilanteisiin siinä työssä voi joutua. Matka onnistuu, kun tuntee kohteensa, miettii, mihin kiinnostaviin ja yllättäviin kohteisiin ihmiset voisi ohjata ja mihin ei kannata mennä. Johdata sinäkin kuulijasi hyvin suunnitellulle kierrokselle oman aiheesi sokkeloihin. Anna heille matkamuistoksi levittämisen arvoisia ideoita!
 

Seléne Marckwort

Haluatko kommentoida? Lähetä minulle viesti: [email protected]