[email protected]0207353320
Marckwort Oy

Case Helvar

Kiireinen arki + tavoitteellinen kielen opiskelu = mahdotonta?

Kiinalaistaustainen Ji Fan oli toiminut projektipäällikkönä Helvar Oy Ab:ssä kuusi vuotta, kun työnantaja tarjosi hänelle mahdollisuuden aloittaa suomen kielen opiskelu. Ji oli asunut Suomessa 14 vuotta, mikä antoi hänelle nyt kimmokkeen?

Ji kertoo, että suomen kielen taidot ovat tulleet tarpeen omassa työssä ja vuorovaikutuksessa suomenkielisten kollegoiden kanssa. Hän kertoo lisäksi huomanneensa, että tuntee nyt kuuluvansa paremmin joukkoon, kun on oppinut käyttämään suomen kieltä. Suomen kielen taidot auttavat myös yksityiselämässä:

-Minulla on kaksi tarhaikäistä tytärtä, jotka puhuvat suomea päivä päivältä enemmän. Minunhan on ymmärrettävä mitä he sanovat, Ji kertoo.

Kaikki lähtee omasta päätöksestä

Ji aloitti suomen kielen yksityisopiskelun alkeista syyskaudella. Helvar Oy Ab:llä oli jo silloin Marckwortin kanssa kielikoulutusyhteistyötä, ja sen perusteella henkilöstöosasto suosittelikin hänelle Marckwortin palveluja. Kiinnostuimme kysymään, miten ihmeessä kiireinen, asiantuntijatyössä toimiva perheenisä löytää aikaa näin tavoitteelliseen kielen opiskeluun:

-Helppoahan se ei ole ollut, kun käy töissä ja on perhe. Suomen kielikin on vaikea kieli. Mielestäni opiskeluani on kuitenkin helpottanut, että minulle annettiin parhaat mahdolliset puitteet opiskeluun. Minun ei siis tarvinnut kuin tehdä päätös sitoutua kielen opiskeluun.

Yksityisopiskelun tehokkuus näkyy

Jilla oli 90 minuutin oppitunteja kerran viikossa. Mitkä asiat ovat tukeneet opiskelua?

-Yksityiskouluttajan kanssa opiskeleminen mahdollisti erityisen joustavuuden ja juuri omassa tahdissa etenemisen. Tein selvästikin oikean päätöksen valitessani Marckwortin! Todella kätevää oli myös, että Marckwortilla on tilat samassa rakennuksessa kuin Helvarilla, Ji toteaa.

Jin mukaan hän pystyi milloin tahansa tunnilla keskeyttämään kysymyksillään, ja siten varmistumaan, ymmärtäneensä asiat oikein. Kun tunneilla ei tarvinnut jakaa aikaa muiden opiskelijoiden kanssa, sai yksityisopiskelijana itse puhua ja harjoitella enemmän. Ji kuitenkin korostaa, että ensimmäinen askel suomen kielen oppimisessa on, että yksinkertaisesti uskaltaa avata suunsa ja aloittaa.

Askel kerralla eteenpäin

Eikö suomen kielen haltuun ottamisessa sitten ole ollut mitään haasteita? Ji toruu aluksi, että me suomalaiset teemme ulkomaalaisille asiat liiankin helpoiksi puhumalla aina englantia, ja silloin helposti laiskistuu. Ji kuitenkin pohtii, että suurin haaste suomen kielen oppimisessa on loppujen lopuksi vain hän itse; vain tavoitteellisella opiskelemalla etenee.

Ji Fan haluaa antaa seuraavan neuvon muille suomen kielen opiskelun aloittaville:

-Kun joka päivä teet vähän oppimisen eteen, niin vähitellen etenet. Eihän Roomaakaan rakennettu yhdessä yössä! Lopuksi Ji Fan pohtii, että suomen kielen opiskelu on kuin matka, jonka hän nyt on aloittanut. Ja hän aikoo nauttia sen jokaisesta askeleesta.

Kiinnostuitko koulutuksesta?

OTA YHTEYTTÄ