[email protected]0207353320
Marckwort Oy

Case Inspecta

Kouluttamisen taitoja Inspectan asiantuntijoille

Osaan asiani – mutta miten saan muut kuuntelemaan, keskittymään ja oppimaan? Tätä kysymystä pohtii moni asiantuntija, jonka työhön kuuluu kouluttaminen tai muu esiintyminen työelämän eri tilanteissa. Inspecta on Pohjoismaissa, Baltiassa ja Puolassa toimiva tarkastus-, testaus-, sertifiointi-, konsultointi- ja koulutusyritys. Inspecta Academyn asiantuntijakouluttajat halusivat parantaa kouluttajataitojaan ja osallistuivat Marckwortin toteuttamaan kouluttajakoulutukseen. Kaksipäiväisen koulutuksen tavoitteena oli kehittää kouluttaja- ja esiintymistaitoja sekä tarjota toimintamalleja koulutusten ja esitysten eri vaiheiden toteutukseen. Jokainen osallistuja sai rakentavaa palautetta omista kouluttajataidoistaan muilta osallistujilta ja kouluttajalta.

Kouluttaminen on vuorovaikutusta

”Tällainen koulutus tulisi järjestää kaikille, joiden työnkuvaan kuuluu esiintymistä. Oman käyttäytymisen tunnistamisesta ja muiden oppimistapojen tiedostamisesta on apua kaikessa vuorovaikutuksessa”, Inspectan Nina Koskinen totesi. Myös Juha Visurin mielestä vuorovaikutus on opetustilanteen keskeinen tekijä. ”Hyviä vinkkejä, joita yritän hyödyntää jatkossa. Jatkuva kehittäminen on tärkeää ja ottaa huomioon myös digitaalisuuden tuomat mahdollisuudet”, Visuri pohti. Oman esityksen videointi kannustavassa ilmapiirissä on antoisa kokemus. Inspectalaisten mielestä oman opetustilanteen analysointi videolta olikin yksi innostavimmista harjoitteista. ”Oli hyvä saada käydä läpi ja harjoitella kouluttamista samassa tilanteessa olevien kollegoiden kanssa”, mietiskeli koulutukseen osallistunut Jyrki Lahnalahti.

Inspectan asiantuntijat haluavat kehittyä

Inspectan kouluttajat haluavat kehittyä sekä oman erikoisalansa asiantuntijoina että asiantuntemuksensa välittäjinä muille ihmisille. Tässä tavoitteessa heitä myös tuetaan: ”On todella positiivista, että asiantuntijamme haluavat kehittyä pääasiallisen työnsä ohella myös esiintyjinä ja kouluttajina”, iloitsee Minna Soro, Inspecta Academyn tiiminvetäjä. Marckwort on toteuttanut Inspectalla kaksi kahden päivän mittaista kouluttajakoulutusta, ja lisää on suunnitteilla. Marckwortin kouluttajalla Seléne Marckwortilla on hyvää sanottavaa inspectalaisten aktiivisuudesta: ”Suurimmalla osalla oli selkeästi motivaatiota kehittää omia koulutustaitojaan. Inspectan kouluttajat pitävät erilaisia ja eripituisia koulutuksia, joten toisille oli enemmän hyötyä esimerkiksi koulutusrungon rakentamisvinkeistä, toisille taas ryhmien aktivoimisen ja mielenkiinnon ylläpidon työkaluista ja keinoista. Erityisen hyödylliseksi koettiin PowerPoint-esityksiin liittyvät vinkit. Tammikuussa järjestetään jatko-osa, jossa kehitetään esitystaitoja ja toiminnallisia kouluttamisen keinoja edelleen.”

Inspecta on Pohjois-Euroopan johtava tarkastus-, testaus-, sertifiointi-, konsultointi- ja koulutusalan palveluyritys. Se toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Latviassa, Virossa, Liettuassa ja Puolassa. Inspectan henkilökunnan määrä on 1 600 ja liikevaihto 176 milj. €.

Kiinnostuitko kouluttajakoulutuksesta?

OTA YHTEYTTÄ