Tässä numerossa:
Kevään 2010 kurssikalenteri ilmestynyt
Yhden kurssin hinta on 350 euroa + alv. 22 %
|
Valtion taidemuseo kouluttautui Picasso-näyttelyä varten
Ateneumin taidemuseossa on tänä syksynä nähtävissä Pablo Picasson tuotantoa esittelevä suurnäyttely. ”Näyttely esittelee ensimmäistä kertaa Suomessa kattavasti Picasson tuotannon kaikki vaiheet. Esillä on lähes kaksisataa teosta Pariisissa sijaitsevan Musée National Picasson kokoelmista: maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja valokuvia”, kertoo Ateneumin tiedottaja Marja Istala-Kumpunen.
Valtion taidemuseo halusi valmistautua perusteellisesti tähän historialliseen tilaisuuteen, joten kansainvälisiä vieraita varten henkilöstön kielitaitoa kohotettiin. Valtion taidemuseoon kuuluvissa museoissa, eli Ateneumissa, Kiasmassa ja Sinebrychoffin museossa, käy runsaasti ulkomaalaisia turisteja tutustumassa näyttelyihin. Turisteja käy etenkin Ateneumissa, joka on turistin kannalta hyvin keskeisellä paikalla Helsingissä. ”Kun saimme tietää, että Picasso-näyttely saadaan Ateneumiin, päätimme järjestää englanninkielen kurssin yleisöpalveluhenkilökunnalle, sillä odotettavissa oli tavallista enemmän turisteja katsomaan näin kuuluisan taiteilijan näyttelyä”, kertoo Riitta Alanko Valtion taidemuseosta.
Marckwort Koulutusyhtiöt toteutti Valtion taidemuseolle kaksi englannin kielen kielikurssia viiden viikon intensiivijakson aikana, jolloin molemmat ryhmät opiskelivat englantia neljä oppituntia viikossa. Viiden viikon intensiivikurssi pystyttiin toteuttamaan hyvin, sillä osa Ateneumin näyttelysaleista oli kiinni Picasso-näyttelyn rakentamisen ajan ja kurssitettava henkilökunta oli vapaampi normaaleista työvuoroistaan.
Kuvaaja: Jyrki Lyytikkä
Englannin kielikurssit järjestettiin juuri näyttelyn alla. Kurssit ajoitettiin tarkoituksella elo-syyskuulle eli juuri Picasso-näyttelyn avautumisen kynnykselle. Näin kurssille osallistujilla oli opitut tiedot tuoreessa muistissa, ja he pääsivät heti näyttelyn avauduttua käyttämään kurssin opetuksia omassa työssään. Henkilöstön kielikoulutustarpeet liittyivät muun muassa heidän työnkuvaansa. Riitta Alangon mukaan yleisöpalvelutehtävissä toimivat henkilöt, kuten salivalvojat sekä lippukassan ja info-pisteen hoitajat, tarvitsevat päivittäin kielitaitoa työssään. Tarvetta oli niin kielen perusasioiden kertaamisessa kuin esimerkiksi taidesanaston opetuksessa.
Riitta Alangon mielestä englannin kielikoulutus oli erittäin hyödyllinen: ”Picasso-näyttelyssä on käynyt hyvin paljon turisteja. Kaikkia kieliä ei yksittäinen näyttelysalin valvoja voi osata, mutta yleensä englannilla pärjää pitkälle. Siinä mielessä nimenomaan englanninkielen kertaus toteutettiin juuri oikeaan aikaan.” Valtion taidemuseossa oltiin muutoinkin tyytyväisiä koulutukseen. ”Marckwort Koulutusyhtiöt hoiti oman osuutensa koulutusjärjestelyistä kiitettävästi. Kurssin opettaja oli hyvin positiivinen ja innostava. Kurssista jäi hyvä mieli kaikille ja innostus kielenopiskeluun kasvoi”, kuvailee Riitta Alanko.
Ovi kouluttautumiselle pidetään Alangon mukaan avoimena myös jatkossa: ”Ilman muuta. Kielitaidon tarvehan ei häviä minnekään, vaan kasvaa tulevaisuudessa. Koulutus täytyy näin suuressa talossa suunnitella aina huolella ja hyvissä ajoin.”
Suomen tunti sienimetsässä
Marckwort Koulutusyhtiöiden koulutustarjontaan kuuluu Survival Finnish -kurssi, jonka tavoitteena on oppia käytännönläheistä, joka päivä arjessa tarvittavaa sanastoa. Kurssilla opetellaan kohteliaisuusfraaseja sekä esimerkiksi ostoksilla käymiseen ja kaupungilla liikkumiseen liittyvää sanastoa.
Yhdysvaltain suurlähetystön Survival Finnish -tunneilla on muun muassa tutustuttu ruokasanastoon vierailemalla Heinon Tukussa. Suurlähettilään rouvan Cody Oreckin (kuvassa) yksi suomen tunti sujui puolestaan iloisissa merkeissä sienimetsässä. Saaliina oli paitsi meheviä sieniä myös roppakaupalla hyödyllisiä suomenkielisiä sanoja ja fraaseja.
Millaista on mystery shopping tutkija-asiakkaan työ?
YLE:n Kuningaskuluttaja-ohjelma tutustui Marckwortin mystery shopping tutkija-asiakkaan työhön.
Lue juttu tästä
Esiintyjän sanoma
Tärkeää ei ole se mitä ja kuinka paljon sanomme vaan se mitä ja kuinka paljon sanomastamme muistetaan.
Kokenutkin esiintyjä saa vain harvoin sanomansa kokonaan perille. Tämä tosiasia on hyvä tunnustaa jo esitystä suunniteltaessa ja ajatella, mitkä ovat ne 3–5 pääkohtaa, jotka haluaisit yleisön omaksuvan esityksestä. Tämä sääntö koskee noin 1–1½ tunnin pituista jaksoa.
Muisti
Muistista sanotaan usein, että se on hyvä mutta lyhyt. Ja niin lyhytmuisti onkin. Lyhytmuisti muistaa vain asioita, jotka tarvitsemme lyhyen hetken. Esimerkiksi kun etsimme puhelinnumeron puhelinluettelosta, se pysyy muistissa vain numeron valinta-ajan. Tämän jälkeen sillä ei ole tarpeen kuormittaa muistiamme.
Toimintamme kannalta työmuisti on lyhytmuistia tärkeämpi. Työmuisti säilyttää informaation muutaman viikon ajan, eli niin kauan kun tarvitsemme saamaamme informaatiota toiminnassamme.
Omaksumisessa ja oppimisessa tavoitteena on opitun säilyttäminen pitkäaikaisessa muistissa.
Muistamista käsittelevistä teorioista on kuuluisaksi tullut Ebbinghausin muistikäyrä. Ebbinghaus totesi, että kun tarkastelemme kuukauden mittaista jaksoa, muistamme hyvin jakson alussa olevat seikat, mutta jo tunnin kuluttua tapahtuu selvä pudotus.
Teksti: Auvo Marckwort, Kouluttajan esitystaito
|